HELSINGIN SANOMAT Nyt- Liite: Pianisti muutti Italiaan ja ryhtyi moguliksi – tuo nyt italojazzin Suomeen 28.07.2016

TEOSTO: Jazz-pianisti Karri Luhtala – kulttuurilähettiläs Italian ja Suomen välillä 21.10.2014

Hs Nyt- Liite 17.4.2015

Helsingin Sanomat 21.9.2013:

Helsingin_Sanomat_Juttu

Lehdistötiedote –

Karri Luhtala aloitti musiikin ammattiopinnot Metropolian pop- jazzlinjalla vuonna 2007. Myöhemmin hän muutti Roomaan tutustumaan jazzelämään ja jatkoi opintojaan Frosinonen konservatorion jazzlinjalla, josta hän valmistui vuonna 2014. Nykyisin hän esiintyy ahkerasti Italiassa, Suomessa ja myös muualla Euroopassa. Hän asuu Rooman lähellä Fara Sabinan- kylässä sekä Suomessa ollessaan Hyvinkäällä sekä Sipoossa.

Karri Luhtalan arki oli viimevuonna kiireinen ja vuosi huipentui Hyvinkään taidepalkintoon Hyvinkään orkesterin uudenvuodenkonsertissa. On hieno asia, kun kotikaupunki palkitsee siitä pitkäjännitteisestä työstä, mitä Luhtala on tehnyt usealla paikkakunnalla viime vuosina. Hän vietti viimetalven New Yorkissa, josta palattuaan esiintyi loppuvuoden ympäri Suomea kansainvälisten jazzyhtyeidensä kanssa. Syksyllä konsertteja oli paljon, lähes päivittäin. “Bändit vaihtuvat lennosta ja vien yhtyeet yleensä suoraan Helsinki-Vantaan lentokentältä Sipoonkorpeen metsäpirtille, jossa pidetään treenit ja lämmitetään sauna ennen kiertueiden aloitusta”, kertoo Luhtala

Suomen luonto ja kulttuuri kiinnostavat varsinkin italialaisia, joille Suomi on melko eksoottinen maa.

“Italiassa ollessani soitan bändien kanssa konsertteja sekä kierrän Rooman jazz –klubeilla jameissa tutustumassa uusiin soittajiin. Esiintymisten välillä rentoudun ja mietin musiikkia tekemällä pitkiä kävelylenkkejä Lazion vuorilla”, Luhtala jatkaa.

Usealla paikkakunnalla yleisömäärät ovat nousseet muutaman vuoden takaisista osallistujista. Karrin mukaan on mielenkiintoista, miten sama yhtye voi saada ihan erilaisen vastaanoton eri paikkakunnilla. Jazzkonsertit toimivat parhaiten pienissä klubiympäristöissä, kun saa intiimin tunnelman bändin ja yleisön välille.

Olli Soini kuvailee Karrin toimintaa näin:

”ll Mondo di Karri on jazzpianisti Karri Luhtalan kehittämä kiertuekonsepti, joka tuottaa Suomeen vaihtuvia kansainvälisiä jazzkokoonpanoja. Muusikot tulevat yleisimmin Luhtalan opiskelumaasta, Italiasta, mutta yhtä lailla myös mistä tahansa muualta. Yhteinen nimittäjä on itse Luhtala, joka soittaa kokoonpanoissa koskettimia. Muutaman viime vuoden aikana Suomessa on Luhtalan tuottamana soittanut jo parisenkymmentä erilaista kokoonpanoa ja viitisenkymmentä muusikkoa. Luhtalaa onkin kutsuttu jazzin suurlähettilääksi, eikä suotta”.

Anna-Leena Korkiakangas ”Popot Pogoillen Matkablogi Anna:

Mielenkiintoinen konsepti tämä Karrin maailma. Karri Luhtala tuo Suomeen Italiasta ja muualta yhtyeitä sekä artisteja osapuilleen parin viikon välein, ja Il Mondo Di Karri on hänen päätyönsä. Mitä olen tähän mennessä ehtinyt kuunnella, Luhtalasta vahvistuu mielikuva, että hän soittaa mitä vain kenen kanssa vain, ja oivalluksia ja yllätyksiä voi kuoria kerros kerrokselta kuin sipulia. Tosin lopussa on silmissä korkeintaan kiitollisuuden kyyneleitä”.